10. kesäkuuta 2016

Odottaako joku jo koulun alkua?




Kuka taikoisi lisää tunteja vuorokauteen? Loppukevät oli päivittäistä rallia, eikä tämä alkukesä näytä helpottavan. Muutama viikko pitäisi vielä odotella lomiakin, tosin en tiedä muuttaako se tilannetta mitenkään, sillä mun kiireet eivät lainkaan johdu työelämästä.

Kaiken tohinan keskellä mä olen yrittänyt ehtiä kirppistellä ahkerasti. Hankintalistalla olisi yhtä sun toista ja mä odotan sopivan osumista kohdalle käytettynä mielummin kuin ostan uusia. Tämä ajattelu on ollut vallalla meillä jo pidempään ja juurtuu vuosien mittaan näemmä yhä syvemmälle.

Edellisten kirppislöytöjen esittelyn jälkeen meille on satunnaisesti kotiutunutkin jotain. On löytynyt uusi valaisin olohuoneeseen, kukkatelineitä ja pari räsymattoa monin tavoin sietämättömän lattiamme peitoksi. Joskus elämä tuo erikoisempaakin kautta eteen juuri sen mitä tarvitset. Jotkut sanovat että kun mielessään tilaa sen tarvittavan tavaran, niin se ilmestyy sinne lähikirppikselle odottelemaan. Mä en ollut ehtinyt edes ehtinyt tilata. Olin vaan katsellut, haaveillut ja erittäin ilmeisesti saanut sen yhden ainoan kerran suuni auki oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Olin nimittäin joskus pari vuotta sitten maininnut äidilleni että haaveilen Lapselle vanhaa paripulpettia. En ollut tohtinut kertoa tätä haavetta sen enempää Lapselle kuin Miehellekään, kun yhtenä päivänä kesken töiden mun puhelin soi ja pulpetti tarjoutui tulemaan taloon oikein kotiinkuljetuksella! Äitini työkaveri oli sattunut juuri päivittelemään mitähän sellaiselle ylimääräiselle tekisi. Voi kuinka toiselle ylimääräinen voi olla toiselle niin aarre! Käsittely saa vielä odottaa Lapsen mielipiteen muodostumista ja käyttöönotto koulun alkua. Kesän ajan nautitaan mitä kaikkia aarteita noihin pulpetteihin voikaan piilottaa.

Ihanaa viikonloppua!

7 kommenttia:

  1. Vautsi! Hienosti järjestyi tuo pulpetti teille :-) Meilläkin on pulpetti, tosin vain yhdelle, ja se on tosi kaunis mutta hankala kaluste. Se vaatii aika paljon tilaa, siihen ei mahdu kovin isoa lasta, ja ne jotka mahtuu, eivät siinä juurikaan oleile. Olen monesti jo miettinyt että myyn sen, mutta en sitten kuitenkaan, kun silläkin on aika hauska tarina taustallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään tarinoista :) Yritin tuostakin etsiä jotain leimoja, että jos olisi sattunut löytymään mistä päin on kulkeutunut, muttei osunut silmiin.

      Ja ehdin myös jo miettiä että kovin pitkää aktiivista käyttöikäähän tuollaiselle ei ehdi yhdellä lapsella tulla. Vielä kuitenkin mahduttiin siihen molemmat iltapäiväksi yhdessä värittelemään, joten päätin olla murehtimatta sitä vielä. Esineinähän noi tosiaan on kauniita, etenkin ne puupinnalle jätetyt. Vähän jo kävi mielessä tohtisiko tota alkaa rapsutella :)

      Poista
  2. Minäkin totta tosiaan kaipaisin vuorokauteen lisätunteja! Omakotitalon myötä ei riitä enää että saa sisällä touhuttua kaikenlaista vaan sitten vielä olisi tuo piha osuuskin. Mitenkähän sitten syksyllä kun palaan 1,5 vuoden jälkeen töihin. Miten enää ehtii tehä yhtään mitään?...
    Ihana tuo pulpetti, tosi kauniin värinenkin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi olla aikapankki. Sellainen että voisi itseltään tallettaa ylimääräisiä hetkiä käytettäväksi silloin kuin niitä enemmän tarvitsisi. Mä tallettaisin talven pimeistä ja kiireettömistä illoista ainakin just niihin pihatöihin :)

      Paljon iloa ja kiireettömiä hetkiä viimeisiin kotikuukausiisi!

      Poista
  3. Tarinat tavaroiden takana on sitä parhautta <3 Ja se myös, miten maailmankaikkeuden verkkokaupan tilaukset toimii;)

    Tästä tuli niin hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmankaikkeuden verkkokauppa! Miten ihana ilmaisu <3

      Poista
    2. Eiks oo:) Kuulin sen ekaa kertaa Casa-X Enneltä. Mä luulin, että olisin sulle sen kertonut. Tai siis muistelin, mut pää ei aina pelaa. Se oli se joku kerta, kun oli tilannut lähikirpparille tarvitsemansa tavarat ja toimitus oli onnistunut yllättävän hyvin. Siitä lähtien mäkin oon sitä kokeillut:) Toimitusajat on joskus pitkiä, mut kaikki pelaa niinkuin on tarkoitettu.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥