5. syyskuuta 2015

Pinnatuolin maalaus

Kävin kesällä siskon kanssa Sauvon Alles Gute Vintagessa tekemässä pinnatuolilöytöjä. (Kyllä, olisin löytänyt sieltä paljon muutakin!) Kolmesta tuolista kahden kunnostus on vielä aloittamatta, mutta ensimmäinen palvelee jo paikallaan. Tuolit eivät ostettaessakaan olleet mitään kovin huonokuntoisia, mutta vähän liimaa ja uutta pintaa vaille. Eli ei muuta kuin rautakauppaan, jotka muuten lukeutuvat mun lempipaikkoihini.

Koska meillä on kotona lähes ehtymätön varasto erilaisia tarvikkeita, kuten liimaa ja hiomapaperia, mukaan lähtivät tällä kertaa vain mustaksi sävytetyt Tikkurilan Otex-tartuntapohjamaali ja pinnaksi Teknoksen Futura 15. Todennäköisesti en suosisi näitä valintoja kulutuksen kohteeksi joutuviin kalusteisiin muuten, mutta näillä nimenomaisilla maaleilla on muutakin käyttöä, josta kuulette myöhemmin. Välineinä Anza Platinum lakkasiveltimet kokoa 50mm ja 35mm.

Pinnatuolin maalaus, pinnatuolin kunnostus, pinnatuolin maalaaminen

Löytämistäni tuoleista juuri tämä oli jo valmiiksi kasassa hyvin tukevasti, joten alkuun riitti pieni pintojen karhennus ja pohjamaalin levitys. Futura 15 on paksu hyytelömäinen maali, joten pintaa varten ohensin sitä lakkabensiinillä ihan reilusti. Siitä tietysti seuraa se, että valumien kanssa täytyy olla tarkkana. Ja koska projekti oli kesken juuri kesän kuumimpina päivinä, maalasin tietysti yötä vasten, sillä liian lämpimässä pinta alkaa kuivua liian nopeasti, eikä tasoitu kunnolla. Maalausjärjestyksestä sen verran, että etenin alhaalta ylöspäin ja jätin pinnojen maalaamisen aivan viimeiseksi, jolloin tuolia pystyy liikuttelemaan tarvittaessa. Vaihdoin vielä jalkojen pohjassa olevat lattiasuojat. Löysin vain valkoisia, joten niiden maalaus taitaa olla vielä edessä. Muuten lopputulos miellyttää kovasti. 

Tässä vielä lähtötilanne.

Pinnatuolin maalaus, pinnatuolin kunnostus, pinnatuolin maalaaminen


Jokin kertoo että nuo vielä odottavat kappaleet eivät taidakaan päästää mua yhtä helpolla.

4 kommenttia:

  1. Siitä tuli ihan superhyvä !!

    Mä tykkään hirveesti tällaisista postauksista, missä kerrotaan miten / miksi / milläkin maalilla työ on tehty. Voi oppia jotain uutta. Itsellä välillä innostuneena jää selittämättä muutoksen eri vaihteet :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kiva että tykkäät :)

    VastaaPoista
  3. Hieno lopputulos! Itsekin olen vieraillut kyseissä aarreaitassa :) Minulla on vaiheessa kaksi vanhempaa tuolia, joista pitäisi vain poistaa pari vanhaa maalikerrosta ja jättää niikseen, ilman uutta maalia. Tänään olisi ollut hyvä päivä tehdä se, mutta tuolit ovat mökillä ja minä kaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole mahtava paikka, sieltä voi löytää ihan mitä vaan! Tuoliprojekti kuulostaa hyvältä. Tulee varmasti hieno tulos kun siihen asti ehdit.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥